ⓘ Free online encyclopedia. Did you know? page 187




                                               

Yksin kotona 3

Yksin kotona 3 on Raja Gosnellin ohjaama ja John Hughesin käsikirjoittama Yksin kotona -elokuvasarjan kolmas elokuva. Elokuvan ensi-ilta oli 12. joulukuuta 1997.

                                               

16 Wishes

Abby Jensen Debby Ryan on 16 vuotensa aikana tehnyt listaa asioista, jotka haluaisi muuttaa 16-vuotissynttäreiden jälkeen. Listaan kuuluu niin auto, idolinsa näkeminen, se, ettei häntä enää kohdella lapsena ja tietenkin näpäytys naapurilleen.

                                               

Camp Rock

Camp Rock kertoo Mitchiestä, joka haluaisi päästä etenkin nuorten suosimalle kesäleirille Camp Rockille. Mitchien perheellä ei ole kuitenkaan varaa kustantaa leiriä - Mitchien äidin pitopalvelu alkaa pyöriä, ja Mitchien isä lajentaa rautakauppaan ...

                                               

Camp Rock 2: The Final Jam

Camp Rock 2: The Final Jam on maksu-tv-levitykseen tehty, 3. syyskuuta 2010 Disney Channelilla ensiesitetty elokuva. Elokuvaa kuvattiin Ontariossa, Kanadassa. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2009 ja loppuivat lokakuussa.

                                               

The Cheetah Girls 2

The Cheetah Girls 2 on jatkoa Disney Channelin elokuvalle The Cheetah Girls. Pääosissa nähdään jälleen Raven-Symoné, Adrienne Bailon, Sabrina Bryan ja Kiely Williams.

                                               

The Cheetah Girls

The Cheetah Girls on televisiomusikaali, jonka tuotti Disney Channel vuonna 2003. Se perustuu samannimisiin Deborah Gregoryn kirjoittamiin nuortenkirjoihin. Elokuvassa neljä tyttöä Galleria, Channel, Aqua ja Dorinda ovat perustaneet Cheetah Girls ...

                                               

The Cheetah Girls: One World

The Cheetah Girls: One World on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elokuva, joka on samalla kolmas osa The Cheetah Girls -elokuvasarjassa. Elokuvan ohjasi Paul Hoen ja käsikirjoitti Nisha Ganatra. Pääosassa esiintyivät kahdessa edel ...

                                               

Cow Belles

Cow Belles on Disney Channelin elokuva vuodelta 2006. Elokuva nähtiin Suomessa ensimmäisen kerran toukokuussa vuonna 2008. Elokuvan pääosia esittävät Alyson Michalka ja Amanda Michalka.

                                               

Descendants

Descendants on vuonna 2015 julkaistu musikaalinen nuorille suunnattu fantasiaelokuva, jonka ohjasi Kenny Ortega. Elokuvaa tähdittävät Dove Cameron, Cameron Boyce, Booboo Stewart ja Sofia Carson esittämällä Disneyn pahisten Pahattaren, Kuningattar ...

                                               

Descendants 2

Descendants 2 on vuonna 2017 julkaistu musikaalinen nuorille suunnattu fantasiaelokuva, jonka ohjasi Kenny Ortega. Se on jatkoa vuonna 2015 julkaistulle Descendants -elokuvalle. Elokuvaa tähdittävät Dove Cameron, Cameron Boyce, Sofia Carson ja Bo ...

                                               

Descendants 3

Descendants 3 on vuonna 2019 julkaistu musikaalinen nuorille suunnattu fantasiaelokuva, joka on jatko-osa elokuville Descendants ja Descendants 2 ja Descendants-trilogian viimeinen osa. Elokuvan on ohjannut Kenny Ortega. Elokuva julkaistiin Disne ...

                                               

Johnny Kapahala: Back on Board

Johnny Kapahala: Back on Board on Disney Channelin elokuva. Elokuva kertoo Johnny Kapahalasta ja hänen ystäviensä seikkailuista. Elokuva kuuluu Disney Channel -kanavan elokuviin.

                                               

Jump in!

Isadore ”Izzy” Daniels on nuori nyrkkeilijäpoika, jonka äiti on kuollut. Izzy elää isänsä ja pikkusiskonsa kanssa. Perheen äidin kuoltua nyrkkeily on ollut ainoa merkityksellinen asia isälle, ja tämä painostaakin Izzyä kovasti nyrkkeilyyn. Izzy v ...

                                               

Kim Possible: Päättäjäispainajainen

Kim Possible: Päättäjäispainajainen on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva. Elokuva on jatkoa Kim Possible -animaatiolle, jonka pääosissa esiintyvät Christy Carlson Romano, Will Friedle ja Nancy Cartwright.

                                               

Lemonade Mouth

Lemonade Mouth on Disney Channelin tuottama, vuonna 2011 ilmestynyt musikaalinen draamaelokuva, joka perustuu Mark Peter Hughesin samannimiseen kirjaan vuodelta 2007. Elokuvassa esiintyvät muun muassa Bridgit Mendler, Adam Hicks, Naomi Scott, Bla ...

                                               

Now You See It.

Now You See It. kertoo tarinan siitä, mitä voi tapahtua, kun tosi-TV-sarja paljastaa jotain, mitä ei ole tarkoitettu televisioon nähtäväksi. Kunnianhimoinen tuottajaksi haluava teinityttö Allyson Miller Alyson Michalka ilmoittautuu tekemään uutta ...

                                               

Nörtti Uljas

Nörtti Uljas on vuonna 2011 ensi-iltansa saanut Disney Channelin alkuperäinen nuortenelokuva. Sen ensimmäinen televisioesitys sai Amerikassa lähes 5 miljoonaa katsojaa. Elokuvan pääosissa ovat Sarah Hyland ja Matt Prokop. Elokuvassa lukion suosit ...

                                               

Operaatio Prinsessa

Operaatio Prinsessa on Disney Channelin vuonna 2009 ilmestynyt televisioelokuva, jonka pääosissa ovat Selena Gomez ja Demi Lovato. Elokuvan on ohjannut Allison Liddi-Brown ja se kuvattiin Puerto Ricossa.

                                               

Pete lainahöyhenissä

Pete lainahöyhenissä on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen televisioelokuva, jonka ohjasi Stuart Gillard ja käsikirjoitti Paul W. Cooper. Pääosassa esiintyvät muun muassa Jason Dolley, Mitchel Musso, Tiffany Thornton ja Josie Loren.

                                               

Sisäinen sankari

Sisäinen sankari on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen televisioelokuva, jonka ohjasi Paul Hoen ja käsikirjoitti Alan Silberberg. Pääosassa esiintyvät muun muassa Emily Osment, David Henrie, Jason Earles, Charles Halford, Phill Lewi ...

                                               

Skyrunners

Teiniveljekset Nick ja Tyler löytävät UFOn läheltä kotikaupunkiaan. Pojat yrittävät salailla asiaa piilottaen UFOn, mutta pian Tylerillä ilmenee rajuja fyysisiä muutoksia ja supervoimia. Nick ei ota asiaa vakavasti eikä usko Tyleriä, sillä hänell ...

                                               

The Suite Life Movie

The Suite Life Movie on vuonna 2011 ensi-iltansa saanut elokuva, joka perustuu televisiosarjaan Viiden tähden merielämää. Elokuvassa ovat näyttelijöinä esimerkiksi Cole ja Dylan Sprouse. Elokuva näytettiin Disney Channelilla lokakuussa 2011.

                                               

Twitches

Twitches on Disney Channel Original Moviesin luoma elokuva vuodelta 2005. Elokuva perustuu suosittuun T*Witches sarjaan. Elokuvan pääosissa toimivat siskokset Tia Mowry ja Tamera Mowry. Yhdysvalloissa elokuva keräsi ensi-iltanaan yli 5 miljoonaa ...

                                               

Waverly Placen velhot (elokuva)

Waverly Placen velhot on vuonna 2009 julkaistu televisioelokuva, joka perustuu Disney Channelin televisiosarjaan Waverly Placen velhot.

                                               

Zapped

Zapped on Disney Channelin elokuva vuodelta 2014. Se kertoo lukiolaistytöstä, joka saa koirille tarkoitetun puhelinsovelluksen avulla myös pojat tottelemaan käskyjään. Televisioelokuva perustuu Leslie Margolisin romaaniin Boys Are Dogs. Elokuva e ...

                                               

Kaunotar ja Kulkuri (vuoden 2019 elokuva)

Kaunotar ja Kulkuri on vuonna 2019 Disney+-tilausvideopalvelussa julkaistu Charlie Beanin ohjaama romanttinen elokuva. Se perustuu Disneyn samannimiseen animaatioelokuvaan vuodelta 1955. Elokuvan käsikirjoittajina toimivat Andrew Bujalski ja Kari ...

                                               

Atlantis – Milon paluu

Atlantis: Milon paluu on Disneyn piirroselokuva vuodelta 2003. Se on jatkoa vuonna 2001 ilmestyneelle piirroselokuvalle Atlantis – kadonnut kaupunki ja tuotettiin suoraan videolevitystä varten. Elokuvassa käytettiin eri näyttelijöitä kuin esiosassa.

                                               

Buzz Lightyear Avaruusranger: Seikkailu alkaa

Buzz Lightyear Avaruusranger: Seikkailu alkaa on Toy Story -elokuvan Buzz Lightyear -hahmon pohjalta tehty vuonna 2000 valmistunut piirrosanimaatioelokuva. Elokuva ei tullut elokuvateattereihin, vaan se julkaistiin suoraan VHS- ja DVD-muodoissa. ...

                                               

Frozen – kuumetta

Frozen – kuumetta on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut lyhyt animaatioelokuva, joka on jatkoa vuoden 2013 elokuvalle Frozen – huurteinen seikkailu. Elokuvassa Elsa järjestää syntymäpäiväjuhlat siskolleen Annalle. Lyhytanimaation pituus on seitsemän ...

                                               

Herkules (vuoden 1997 elokuva)

Elokuva kertoo Antiikin Kreikan aikaisesta elämästä. Herkules on ylijumala Zeuksen ja tämän vaimon Heran poika. Ilkeä Hades kuitenkin kaappaa pienen Herkules-vauvan, koska muutoin hänen suunnitelmansa viedä Zeuksen paikka ylijumalana tuhoutuu. Hä ...

                                               

Hessu Hopo – rampin rämäpää

Hessu Hopo – rampin rämäpää on Walt Disneyn vuonna 2000 julkaisema animaatio, joka julkaistiin suoraan videolevitykseen. Elokuvan ohjasi Douglas McCarthy. Elokuvassa Hessun poika, lahjakas skeittaaja Max aloittaa yliopisto-opintojaan mutta joutuu ...

                                               

Hiidenpata (elokuva)

Hiidenpata on Disneyn 25. animaatioelokuva, joka perustuu löyhästi Lloyd Alexanderin kahteen ensimmäiseen Prydainin kronikka -fantasiakirjasarjan osaan. Elokuvan ohjasivat Ted Berman ja Richard Rich. Elokuva sijoittuu keskiaikaiseen Prydain-nimis ...

                                               

Hopon poppoo (elokuva)

Hopon poppoo on vuonna 1995 valmistunut Disneyn animaatioelokuva. Elokuva perustuu vuonna 1992 valmistuneen samannimiseen piirrossarjaan. Elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa 7. huhtikuuta 1995. Suomessa elokuvan ensi-ilta oli 16. elokuuta 1996.

                                               

Höyrylaiva Ville

Höyrylaiva Ville on ensimmäinen piirroselokuva, jossa on synkronoitu ääniraita. Elokuvassa käytetyt äänet ja musiikki on tahdistettu kuvaan piirrettyjen merkkien avulla. Musiikin kokosi Wilfred Jackson, ja hän käytti tuttuja kansansävelmiä. Eloku ...

                                               

Iskelmäparaati (elokuva)

Iskelmäparaati on Walt Disneyn tuottama animaatioelokuva vuodelta 1946. Elokuva koostuu kymmenestä episodista, joissa musiikkikappale on kuvitettu piirroselokuvalla. Musiikin tyylilaji ei ole pelkkää iskelmää, vaan mukana on myös jazzia, oopperaa ...

                                               

Keisarin uudet kuviot 2: Kronkin uudet kuviot

Keisarin uudet kuviot 2: Kronkin uudet kuviot on Disneyn vuonna 2005 valmistama yhdysvaltalainen animaatioelokuva, joka on jatkoa aiemmalle osalle Keisarin uudet kuviot. Edeltäjänsä tavoin se on lapsille suunnattu pitkä animaatioelokuva. Elokuvan ...

                                               

Kolme pientä porsasta (lyhytelokuva)

Kolme pientä porsasta on vuonna 1933 ilmestynyt lyhyt animaatioelokuva, joka voitti Oscar-palkinnon. Sen tuotti Walt Disney Productions ja levittäjänä toimi United Artists. Elokuva kuuluu Silly Symphonies -musiikkielokuvien sarjaan. Tarina perust ...

                                               

Leroy & Stitch

Leroy & Stitch on Walt Disney Television Animationin tuottama animaatioelokuva vuodelta 2006. Se on vuosina 2003–2006 esitetyn Lilo & Stitch -televisiosarjan päätös. Sarja on spin-off vuoden 2002 samannimisestä elokuvasta. Leroy & Stitch sai ensi ...

                                               

Lilo & Stitch 2

Lilo & Stitch 2 on Disneyn vuonna 2005 valmistunut piirretty elokuva, joka kertoo pienestä, hieman yksinäisestä Havaijilla asuvasta tytöstä Lilosta, sekä tämän lemmikistä, Stitchistä. Oikeasti Stitch on sininen avaruusolio, laiton geenimutantti, ...

                                               

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Lumikki ja seitsemän kääpiötä on Disneyn ensimmäinen pitkä värillinen animaatioelokuva, joka valmistui 1937. Suomessa se sai ensi-iltansa 16. lokakuuta 1938. Elokuva pohjautuu löyhästi Grimmin satuun Lumikki. Esimerkiksi kääpiöiden nimet ovat kui ...

                                               

Miekka kivessä

Miekka kivessä on vuonna 1963 valmistunut Walt Disney Picturesin tekemä animaatioelokuva. Tarina perustuu löyhästi legendaan kuningas Arthurista. Se kertoo Arthur-pojasta, joka kohtaa metsässä vanhan ukon, velho Merlinin. He muuttuvat taikakeinoi ...

                                               

Mikin ketkuteatteri

Mikin ketkuteatteri on Disneyn piirroselokuva. Elokuvan päähenkilöt ovat Mikki Hiiri, Aku Ankka, Minni Hiiri, Hessu, Iines Ankka ja monet muut Disneyn elokuvissa aiemmin esiintyneet hahmot. Elokuva julkaistiin videolla Yhdysvalloissa syyskuussa 2 ...

                                               

Mikki Hiiren taikajoulu – Lumisia tarinoita

Mikki Hiiren taikajoulu – Lumisia tarinoita on animaatioelokuva vuodelta 2001. Se liittyy Mikin klubi -televisiosarjassa esiteltyyn Hiiriteatteriin. Elokuvan kehyskertomuksessa Mikin ystävät ovat katsomassa Hiiriteatterin joulushowta, mutta jäävä ...

                                               

Mulan (vuoden 1998 elokuva)

Mulan on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen Walt Disney Pictures -elokuvayhtiön tuottama animaatioelokuva, jonka on ohjannut Tony Bancroft ja Barry Cook. Se on yhtiön 36. kokoillan animaatioelokuva, joka on ensimmäinen Walt Disney W ...

                                               

Notre Damen kellonsoittaja II

Notre Damen kellonsoittaja II on vuonna 2002 vain VHS:nä ja DVD:nä julkaistu animaatioelokuva, joka on jatkoa vuonna 1996 julkaistulle Notre Damen kellonsoittajalle. Hahmot perustuvat Victor Hugon romaaniin Pariisin Notre-Dame.

                                               

Olafin jouluinen seikkailu

Olafin jouluinen seikkailu on marraskuussa 2017 ensi-iltansa saanut lyhyt animaatioelokuva, joka on jatkoa Disneyn animaatioelokuvalle Frozen – huurteinen seikkailu. Lyhytanimaation pääosassa on lumiukko Olaf, joka alkaa etsiä Annalle ja Elsalle ...

                                               

Olipa kerran lumiukko

Olipa kerran lumiukko on lokakuussa 2020 ensi-iltansa saanut lyhyt animaatioelokuva, joka on jatkoa Disneyn animaatioelokuvalle Frozen – huurteinen seikkailu. Lyhytelokuvassa kerrotaan, miten lumiukko Olaf heräsi eloon ja mitä se teki ennen kuin ...

                                               

Oppitunti (elokuva)

Oppitunti on vuonna 1942 valmistunut Disneyn elokuva jossa yhdisteltiin animaatiota ja Latinalaisessa Amerikassa kuvattuja dokumenttijaksoja. Elokuvassa esiintyvät animaatiohahmoista Aku Ankka, Hessu Hopo sekä ensimmäistä kertaa esiintyvä José Ca ...

                                               

Peter Pan (vuoden 1953 elokuva)

Peter Pan on vuonna 1953 valmistunut Disneyn tuottama kokoillan piirroselokuva, joka perustuu J. M. Barrien kirjoittamaan samannimiseen lastenkirjaan. Walt Disney oli suunnitellut Barrien kirjan filmaamista jo vuodesta 1939. Elokuva osallistui Ca ...

                                               

Peter Pan ja paluu Mikä-mikä-maahan

Peter Pan ja paluu Mikä-mikä-maahan on Walt Disneyn vuonna 2002 tuottama animaatioelokuva, joka sai ensi-iltansa 15. helmikuuta 2002. Se julkaistiin DVD:lle 27. marraskuuta 2007.