ⓘ Free online encyclopedia. Did you know? page 191




                                               

Ansarijauhiainen

Ansarijauhiainen on pieni lentävä hyönteinen. Se on useiden viljelykasvien merkittävä tuholainen. Se on saanut suomenkielisen nimensä siitä että sitä tavataan lähinnä kasvihuoneissa eli ansareissa, mutta syksyllä niitä tavataan myös asuinhuoneiss ...

                                               

Ansarikirva

Ansarikirva on kirvoihin kuuluva pieni hyönteislaji. Se on kansainvälisesti merkittävä kasvien tuholainen ja luokiteltu myös Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.

                                               

Elokirva

Elokirva, joissakin lähteissä ruusukirva, on pieni kirvoihin kuuluva hyönteinen. Sillä on jonkin verran merkitystä viljakasvien tuholaisena.

                                               

Gammayökkönen

Gammayökkösen lisäksi suvussa Autographa on myös muita, huomattavan samannäköisiä lajeja. Nimensä gammayökkönen on saanut etusiivessä olevasta vaaleasta kreikkalaisten kirjainten gammaa tai pientä y-kirjainta muistuttavasta kuviosta. Etusiivet ov ...

                                               

Harsosääsket

Harsosääsket on laaja sääskiheimo, jonka eräät lajit elävät sisällä asuinhuoneissa. Toistaiseksi maailmasta on nimetty noin 2000 harsosääskilajia. Arvioiden mukaan nimettyjä lajeja on vasta noin 10-20 prosenttia maailman koko harsosääskien lajimä ...

                                               

Hernekirva

Hernekirvan siivettömät yksilöt ovat kookkaita, päärynänmuotoisia, kiiltäviä ja väriltään vaaleanvihreitä tai vaaleanpunaisia. Verkkosilmät ovat kirkkaanpunaiset. Tuntosarvet ovat vähintään ruumiin pituiset. Tuntosarvet, raajat ja vaharauhasputke ...

                                               

Hernekääriäinen

Hernekääriäinen on melko yleinen, pieni perhoslaji. Sen toukat aiheuttavat vahinkoa herneenkasvatukselle. Hernekääriäinen on herneen pahin tuholainen Suomessa. Toukat pilaavat satoa syömällä herneitä ja sotkemalla palkojen sisällön seitillä ja ul ...

                                               

Herukanversosääski

Herukanversosääski on äkämäsääskien heimoon kuuluva hyönteinen. Se on mustaherukoiden tuholainen. Aikuinen herukanversosääski on noin 1.5–2 mm pitkä ja väriltään kellanruskea. Naaraan takaruumis on vaalea. Herukanversosääsken toukat ovat väriltää ...

                                               

Herukkakirva

Siivettömät yksilöt ovat hentorakenteisia, vaalean kellertäviä tai vihertäviä ja selkäpuolella on yleensä vihreä, melko epäselvä pitkittäisjuova. Selkäpuolella on myös paksuja karvoja. Verkkosilmät ovat punaiset. Tuntosarvet, raajat, vaharauhaspu ...

                                               

Herukkakoi

Herukkakoi eli herukka-aamunkoi on koko Suomessa esiintyvä paha herukan tuholainen, jonka torjunta on vaikeaa. Keväisin herukkakoin toukat kaivautuvat silmujen sisään ja tuhoavat muutaman silmun kokonaan kunnes päätyvät lopuksi verson päätesilmuu ...

                                               

Hyppyhäntäiset

Hyppyhäntäiset on niveljalkaisten lahko. Niitä pidettiin ennen hyönteisinä, mutta nykyään lasketaan niihin kuusijalkaisiin, jotka eivät kuulu hyönteisiin. Hyppyhäntäisiä tavataan ympäri maailman ja niitä tunnetaan yli 6000 lajia. Suomesta hyppyhä ...

                                               

Isokaalikärpänen

Isokaalikärpänen on noin 6–7.5 mm pitkä, harmaa ja mustajalkainen kärpänen, jonka toukat tekevät tuhoaan ristikukkaisten viljelykasvien juuristossa. Ne ovat yhdessä lähilajin pikkukaalikärpäsen kanssa kaalin, lantun, retiisin ja nauriin tuholaisi ...

                                               

Isomorsiusyökkönen

Isomorsiusyökkönen on huomiota herättävän isokokoinen ja helposti tunnistettava perhoslaji, jonka siipiväli vaihtelee 50–60 mm. Etusiivet vaihtelevat väritykseltään vaaleanruskeasta tummanruskeaan. Rengastäplä on muuta siipeä vaaleamman ruskea, m ...

                                               

Isoruusukirva

Isoruusukirvan siivettömät yksilöt ovat päärynänmuotoisia, kiiltäväpintaisia kirvoja, joiden väri vaihtelee tummanvihreästä vaaleanpunaiseen ja ruskehtavan violettiin. Tuntosarvet ovat keskiosastaan vaaleat, mutta muutoin mustat. Vaharauhasputket ...

                                               

Juovaviljaseppä

Juovaviljaseppä muistuttaa suuresti lähisukulaistaan tummaviljaseppää Agriotes obscurus. Se on 7–11 mm pitkä, muodoltaan solakka kuoriainen. Yleisväri on yleensä kellertävän ruskea ja eläimen pinta on melko kiiltävä. Peitinsiivet ovat pitkittäisu ...

                                               

Juurikaskirva

Juurikaskirva eli papukirva on kirvoihin lukeutuva pieni hyönteinen, jolla on merkitystä viljelykasvien tuholaisena. Laji on eräs moniruokaisimmista ja maailmalle laajimmin levinneistä kirvalajeista. Se on myös taksonomisesti hankala ja muodostuu ...

                                               

Juurikaskärpänen

Juurikaskärpänen on 0.6–0.7 cm pitkä, harmahtava kärpänen, joka on punajuuren ja sokerijuurikkaan paha tuhohyönteinen. Juurikaskärpänen munii yleensä kesäkuun puolivälissä noin millimetrin mittaiset vaaleat munat kasvin lehden alapinnalle. Toukka ...

                                               

Jyväkärsäkäs

Jyväkärsäkäs on kovakuoriaisten lahkoon kuuluva viljakärsäkäslaji. Aikuisen jyväkärsäkkään koko voi vaihdella huomattavasti 2-5 mm välillä ollen tavallisesti 3–4 mm. Jyväkärsäkkäällä on pitkä kärsä, jonka päässä on pureva suuosa. Aikuisella jyväk ...

                                               

Kaalikirva

Kaalikirvan siivettömät yksilöt ovat soikeita, väriltään likaisen kellanvihreitä ja kauttaaltaan vaalean vahajauheen peittämiä. Takaruumiin selkäpuolella on tummanvihreitä poikkijuovia sekä usein pieniä, tummia kitiinikilpiä, joiden koko kasvaa k ...

                                               

Kaalikoi

Kaalikoi on pieni punertavanruskea perhonen, jonka etusiipien takareuna on huomattavasti muuta siipeä vaaleampi. Perhosen levätessä nämä vaaleat reunukset muodostavat eläimen selkäpuolelle hyvin tunnusomaisen, aaltomaisen kuvion. Aikuinen perhone ...

                                               

Kaalikärpänen

Kaalikärpänen eli pikkukaalikärpänen on pieni harmahtava kärpänen, jonka toukat tekevät tuhoaan ristikukkaisten viljelykasvien juuristossa. Ne ovat yhdessä lähilajin isokaalikärpäsen kanssa kaalin, lantun, retiisin ja nauriin pahimpia tuholaisia.

                                               

Kaalilude

Kaalilude on typpyluteiden heimoon kuuluva kaaliludelaji. Aikuinen kaalilude on väriltään metallinkiiltoinen vihreä, sinertävä tai violetti ja selkäpuolella voi olla joko keltaisia, valkoisia tai punaisia täpliä. Täplien väri on keltainen nuorill ...

                                               

Kaarnasiivet

Kaarnasiivet on pieni, vain neljä lajia käsittävä päiväperhossuku. Sen lajeja tavataan Keski- ja Etelä-Amerikassa. Muutamat lajit ovat tuhohyönteisiä.

                                               

Kahukärpänen

Kahukärpänen on kahukärpästen heimoon kuuluva viljojen tuhohyönteinen, joka on yleinen koko Suomessa. Aikuinen kahukärpänen on pieni 2–3 mm pitkä kiiltävänmusta kärpänen, jolla on kellertävät jalat. Kahukärpäsella on tavallisesti kolme sukupolvea ...

                                               

Kastanjamiinaajakoi

Aikuinen kastanjamiinaajakoi muistuttaa paljon sukulaisiaan, etenkin Phyllonorycter -suvun lajeja. Etusiipien pohjaväri on punaruskea ja sen poikki kulkee kaksi valkoista poikkijuovaa. Siiven kärkiosassa on sekä etu- että takareunassa kaksi valko ...

                                               

Kasvihuonekirva

Kasvihuonekirva on kirvoihin kuuluva hyönteislaji. Se on maailmanlaajuisesti merkittävä kasvien tuholainen ja luetaan Suomessakin haitallisiin vieraslajeihin.

                                               

Kiinanrunkojäärä

Kiinanrunkojäärä on sarvijäärien heimoon kuuluva kovakuoriaislaji. Se on kotoisin Kaakkois-Aasiasta ja levinnyt taimien mukana Eurooppaan. Se käyttää ravinnokseen monia puu- ja pensaslajeja. Euroopan komissio on vuonna 2012 antanut säädöksen, jon ...

                                               

Kirsikkakirva

Kirsikkakirva on tuholaisena tunnettu kirvoihin kuuluva hyönteinen. Se on aikuisena kiiltävä, hyvin musta tai tummanruskea ja sen tuntosarvien tyvet ja reidet ovat vaaleat. Siivettömän aikuisen kirsikkakirvan koko on 1.8-2.6 mm. Kirsikkakirva ime ...

                                               

Koisokirva

Koisokirva on pieni, kirvoihin kuuluva hyönteislaji. Se on eräs maailman moniruokaisimmista kirvalajeista ja merkittävä viljelyskasvien tuholainen. Myös Suomessa laji on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi.

                                               

Kulkusirkka

Kulkusirkka on yleisnimi joukolle heinäsirkkalajeja. Näillä lajeilla on tapana muodostaa ajoittain valtavia parvia, jotka vaeltaessaan ravinnon perässä aiheuttavat tällöin mittavia vahinkoja viljelyksille syöden hyvin lyhyessä ajassa käytännössä ...

                                               

Kulkuyökkönen

Kulkuyökkönen on Suomessa satunnaisesti tavattava yöperhonen. Sen on vaeltajalaji, joka voi aiheuttaa toukkavaiheessa runsaana esiintyessään huomattavia tuhoja viljelyskasveille.

                                               

Kurkkukirva

Kurkkukirva on kirvoihin kuuluva hyönteinen. Se on maailmanlaajuisesti merkittävä viljelykasvien tuholainen. Suomessa kurkkukirva on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi.

                                               

Kuusijäärät

Kuusijäärät ovat sarvijäärien heimoon kuuluva kovakuoriaissuku. Ne ovat tuholaisia, jotka vaurioittavat täysikasvuisia, sienitautien heikentämiä kuusia syöden puun tuoretta nilaa. Tuholaisen vaikutuksesta kuori irtoilee ja lopulta koko puu kuolee ...

                                               

Lauhahiipijä

Punaruskea lauhahiipijä jää pienen kokonsa vuoksi helposti huomaamatta, sillä sen siipien kärkiväli on vain 25–28 mm. Siipien yläpinnat ovat ruskehtavan oranssit ja siipien ulkoreunat sekä takasiipien etureuna ovat mustanruskeat. Siipisuonet erot ...

                                               

Liljakukko

Liljakukko on lehtikuoriaisten heimoon kuuluva kovakuoriainen. Liljakukko on alun perin lähtöisin Aasiasta ja Keski-Euroopasta, mutta viime vuosina se on levinnyt Suomessa etelästä pohjoiseen päin. Suomessa liljakukosta on tehty ensimmäinen havai ...

                                               

Luumukirva

Luumukirvan siivettömät yksilöt ovat soikeita, melko pitkänomaisia, yleensä vaaleanvihreitä kirvoja, joiden pintaa peittää jauhemainen vaha. Selkäpuolella erottuu pohjaväriä tummempia laikkuja ja usein kaksi vaaleaa pitkittäisjuovaa. Jotkin yksil ...

                                               

Maissikirva

Maissikirva on kirvoihin kuuluva pieni hyönteislaji. Sitä pidetään maapallon trooppisten seutujen merkittävimpänä tuholaiskirvana.

                                               

Maissikoisa

Maissikoisa on koisaperhosiin kuuluva vanhan mantereen hyönteinen, joka on alun perin hirssin tuholainen. Siitä on tullut Amerikassa sitäkin vakavammin otettava tuhoeläin. Se on raportoitu Yhdysvaltojen itärannikolta Massachusettsista vuonna 1917 ...

                                               

Myzus

Myzus nicotianae Myzus alectorolophi Persikkakirva Myzus persicae Myzus langei Sipulikirva Myzus ascalonicus Kirsikkakirva Myzus cerasi Myzus myosotidis Orvokkikirva Myzus ornatus Myzus certus Myzus borealis Myzus padellus Myzus lythri

                                               

Mäntykehrääjä

Mäntykehrääjä on suurikokoinen perhonen, ja lajin koiraiden siipiväli on 52–66 mm ja naaraiden 62–90 mm. Etusiipien poikki kulkee kolme tummanruskeaa, kaarevaa poikkiviirua, ja niiden väliin jäävät alueet ovat yleensä vuorotellen punaruskeat ja h ...

                                               

Mäntykirva

Siivettömät yksilöt ovat tumman ruskeita tai punaisia, muodoltaan hyvin pyöreitä ja täysin valkoisen villamaisen vahan peittämiä. Pää ja keskiruumis ovat voimakkaasti kitinisoituneet. Tuntosarvet ovat hyvin lyhyet ja niissä on kolme jaoketta. Sii ...

                                               

Ohrakirppa

Ohrakirppa on lehtikuoriaisten heimoon ja juovakirppojen sukuun kuuluva viljelykasvien tuholaislaji. Ohrakirppa on kooltaan 1.8–2.3 mm ja perusväriltään musta ja keltainen, jalat keltaiset tai ruskehtavat. Ohrakirpat ovat Suomessa kirpoista viljo ...

                                               

Omenakääriäinen

Aikuinen perhonen on noin senttimetrin pituinen. Siiven pohjaväri on punertavan harmaa ja sen poikki kulkee useita, ohuita vaaleanharmaita viiruja, erityisesti siiven keskivaiheilla. Siiven kärkiosassa on laaja ruskeankirjava laikku. Lepäävä perh ...

                                               

Omenankehrääjäkoi

Omenankehrääjäkoi muodostaa yhdessä tarhakehrääjäkoin Yponomeuta padellus ja sorvarinpensaankehrääjäkoin Yponomeuta cagnagellus kanssa lajiryhmän, jonka lajeja on tavattoman vaikeaa erottaa toisistaan ulkonäön tai edes genitaalipreparaatin avulla ...

                                               

Orapaatsamakirva

Orapaatsamakirva, joissakin lähteissä orapaatsaman perunakirva, on kirvoihin kuuluva pieni hyönteislaji. Se on merkittävä perunan tuholainen.

                                               

Orvokkikirva

Orvokkikirva on kirvoihin kuuluva hyönteislaji, jolla on merkitystä kasvien tuholaisena. Laji on Suomessa luokiteltu tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi vieraslajiksi.

                                               

Paatsamakirva

Paatsamakirva, joissakin lähteissä paatsaman perunakirva, on kirvoihin kuuluva pieni hyönteislaji. Sillä on jonkin verran merkitystä etenkin perunan tuholaisena. Laji on taksonomisesti hankala, sillä se eroaa monista lähilajeista ainoastaan elint ...

                                               

Persikkakirva

Persikkakirva on maailmanlaajuisesti merkittävänä viljelykasvien tuholaisena tunnettu kirvoihin kuuluva hyönteinen. Sitä pidetään maailman vahingollisimpana kirvalajina. Suomessa laji on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi.

                                               

Pihlajanmarjakoi

Pihlajanmarjakoi on pieni, harmaankirjava perhoslaji, jonka toukat elävät pääasiassa pihlajanmarjoissa, mutta aiheuttavat ajoittain taloudellisesti merkittäviä tuhoja myös omenoille. Pihlajanmarjakoita tavataan laajalti Euroopassa, Aasiassa ja Am ...

                                               

Pikkuhavukirva

Pikkuhavukirva on havukirvojen heimoon kuuluva hyönteislaji. Sillä on merkitystä lehtikuusen tuholaisena ja kuuluu taksonomisesti erittäin hankalaan lajiryhmään, johon Suomessa kuuluvat myös Adelges lapponicus ja Adelges tardus.