Back

ⓘ Anna Swenn-Larsson. Nuorten MM-kilpailuissa Crans Montanassa 2011 Swenn-Larsson otti hopeaa pujottelussa. Sotšin olympialaisissa 2014 hän oli samassa lajissa yh ..




Anna Swenn-Larsson
                                     

ⓘ Anna Swenn-Larsson

Nuorten MM-kilpailuissa Crans Montanassa 2011 Swenn-Larsson otti hopeaa pujottelussa. Sotšin olympialaisissa 2014 hän oli samassa lajissa yhdestoista. Vailin / Beaver Creekin MM-kilpailuissa 2015 hän sai joukkuekilpailussa pronssia. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui pujottelussa viidenneksi. Åren vuoden 2019 MM-kilpailuissa hän saavutti pujottelussa hopeaa.

                                     

1. Maailmancup

Swenn-Larsson kilpaili alppihiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Courchevelissä joulukuussa 2010 sijoittuen pujottelussa 26:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Åren pujottelussa maaliskuussa 2012 oltuaan yhdeksäs. Ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa hän saavutti oltuaan kolmas Åren pujottelussa maaliskuussa 2014.

Swenn-Larsson sijoittui toiseksi Mariborin pujottelussa helmikuussa 2019. Hän oli samalla kaudella kolmas Tukholman kaupunkitapahtumassa. Pujottelucupissa hän sijoittui neljänneksi. Seuraavalla kaudella hän sijoittui Killingtonin pujottelussa kolmanneksi ja Sankt Moritzin paripujottelussa toiseksi joulukuussa 2019. Tammikuussa 2020 hän oli toinen Flachaun pujottelussa, ja toinen sija on edelleenkin hänen paras sijoituksensa maailmancupissa. Saman kauden pujottelucupissa hän oli viides.

                                     
  • Pietarinpoika Bielke Nils Pedersson Bielke ja Suomesta kotoisin oleva Anna Hogenskild. Hänellä oli Suomesta omistuksessaan tiloja ja hän sai tuomarin
  • ja Briita Kristerintytär Horn af Åminne. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Anna Yrjänäntytär, joka oli Högsjögårdin herran Yrjänä Hannunpojan ja tämän puolison
  • 1552 tai 1553 kanssa. He saivat kolme lasta, Akseli Eerikinpoika Bielke, Anna Eerikintytär Bielke ja Karin Eerikintytär Bielke. Bielken vaiheita käsitellään
  • Nils Bielke oli Salestadin vapaaherran Ture Nilsson Bielken ja Kristina Anna Banérin pojanpoika. Hän sai jo vuonna 1649 Korppoon vapaaherran arvon. Hänet
  • Hänellä oli kaksi poikaa avioliitosta drotsi Nils Gyllenstiernan tyttären Annan kanssa, Carl Soop 1621 1655 ja Gustaf Soop 1624 1679 Otavan Iso tietosanakirja
  • kruununtila Badelundassa lähellä Västeråsia. Hornin puolisona oli vuodesta 1602 Anna Jönsintytär Snackenborg, jonka isä oli käskynhaltija Jöns Ulfinpoika Snakenborg
  • Fredrikiä, mutta kun herttua avioitui Venäjän tsaarin Pietari Suuren tyttären Annan kanssa, puolueen riippuvuus Venäjästä lisääntyi ja sen kannatus Ruotsissa
  • fången1683 uud. Johan Olof Wallin 1814, Augustin Mannerheim 1981 suom. Anna - Maija Raittila 1999. Sama virsiteksti on myös Ruotsin kirkon virsikirjassa
  • järjellä tätä maailmaa hallitaan. Alun perin lainaus kuuluu latinaksi: An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur. Tällä hän halusi rohkaista
  • 1288. Samoihin aikoihin hänet myös lyötiin ritariksi. Eerikinkronikassa annetaan ymmärtää Maunu Ladonlukon nimenneen Knuutinpojan kuolinvuoteellaan 1290
  • Santavuori, Martti ym. toim. Turun linna. Sotasokeat 1970, 1982. Perälä, Anna Tiedon ja taidon kuvat: Suomalaisten painotuotteiden puupiirrokset ja niiden

Users also searched:

...