Back

ⓘ Länsirintamalta ei mitään uutta, elokuva. Länsirintamalta ei mitään uutta on Lewis Milestonen ohjaama yhdysvaltalainen sotaelokuvan klassikko vuodelta 1930. Se ..



Länsirintamalta ei mitään uutta (elokuva)
                                     

ⓘ Länsirintamalta ei mitään uutta (elokuva)

Länsirintamalta ei mitään uutta on Lewis Milestonen ohjaama yhdysvaltalainen sotaelokuvan klassikko vuodelta 1930. Se perustuu Erich Maria Remarquen samannimiseen romaaniin. Sitä pidetään yhtenä parhaista sodanvastaisista elokuvista. Elokuva kertoo ensimmäisen maailmansodan länsirintaman taisteluista saksalaisten sotilaiden näkökulmasta.

Länsirintamalta ei mitään uutta teki Lew Ayresista tähden ja vakiinnutti Lewis Milestonen aseman kansainvälisestikin merkittävä ohjaajana. Milestone ohjasi myöhemmin vielä kolme sotaelokuvaa muun muassa He vaelsivat auringossa, 1945 mutta ne eivät yltäneet tämän elokuvan tasolle. Elokuva aloitti myös George Cukorin elokuvauran, sillä hän oli elokuvan dialogiohjaaja.

                                     

1. Palkinnot

Voitetut Oscar-palkinnot:

  • ohjaus – Lewis Milestone
  • elokuva – Universal Pictures ja Carl Laemmle Jr.

Oscar-ehdokkuudet:

  • kuvaus – Athur Edeson
  • sovitettu käsikirjoitus – George Abbott, Maxwell Anderson ja Del Andrews
                                     

2. Myöhempi arvostus

Vuonna 1990 elokuva otettiin mukaan Yhdysvaltojen National Film Registryyn, johon kootaan kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia. The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta.

                                     

3. Aiheesta muualla

  • Länsirintamalta ei mitään uutta Allmoviessa englanniksi
  • Länsirintamalta ei mitään uutta Internet Movie Databasessa englanniksi
  • Länsirintamalta ei mitään uutta Elonetissä
Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →