Back

ⓘ Athens, Georgia. Athens on kaupunki Yhdysvaltojen Georgian osavaltiossa Clarcken piirikunnassa. Sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 115 452. ..



Athens (Georgia)
                                     

ⓘ Athens (Georgia)

Athens on kaupunki Yhdysvaltojen Georgian osavaltiossa Clarcken piirikunnassa. Sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 115 452. Athens on Georgian yliopiston kotikaupunki ja kaupunki on muodostunut yliopiston ympärille.

                                     

1. Maantiede

Athens sijaitsee Georgian osavaltion koillisosassa Clarcken piirikunnassa Oconeejoen varrella. Athensin kaupungilla ja Clarckin piirikunnalla on ollut yhteinen hallinto vuodesta 1990.

                                     

2. Historia

Georgiassa tehtiin päätös osavaltion tukeman "collegen tai seminaarin" perustamisesta vuonna 1785 ja vuonna 1801 tuleva Georgian kuvernööri John Milledgen johtama komitea osti maata oppilaitoksen perustamista varten. Georgian yliopistosta Yhdysvaltojen ensimmäinen osavaltionyliopisto. Sen ympärille kasvoi kaupunki, joka perustettiin hallinnollisesti vuonna 1806. Nimi Athens annettiin antiikin Ateenan en. Athens mukaan. 1820-luvulla Athensista tuli myös tekstiiliteollisuuden keskus.

Yhdysvaltain sisällissodan aikana alue säästyi suuremmilta taisteluilta. Kaupungissa tuotettiin tarvikkeita Etelävaltioiden asevoimien käyttöön. Paikalliset tekstiilitehtaat valmistivat esimerkiksi pukuja. Tunnetuin sodassa kuollut athensilainen oli prikaatinkenraali Thomas R. R. Cobb. Pohjoisvaltioiden joukot miehittivät Athensin Appomattoxin antautumisen jälkeen toukokuussa 1865. Kaupunki toipui sodan aiheuttamasta talouden ahdingosta suhteellisen nopeasti. Siitä tehtiin Clarken piirikunnan hallinnollinen keskus vuonna 1872.

Vuonna 1900 kaupungin asukasluku oli 10 245. Vuonna 1940 vastaava lukema oli jo 20 650. Kasvun myötä saapuivat esimerkiksi katuvalaistus ja vesijärjestelmät. Kasvu oli erityisen nopeaa toisen maailmansodan jälkeen samalla, kun kaupunki teollistui. 1980-luvulla Athens oli yksi ensimmäisistä Georgian kaupungeista, joissa aloitettiin kewskustan elvytyshankkeita. Piirikunnan ja kaupungin hallinnot yhdistettiin vuonna 1990.

                                     

3. Talous

Athensin suurimpiin yksittäisiin työnantajiin kuuluu Georgian yliopisto. Alueella on myös esimerkiksi puuteollisuutta ja kanojen kasvatukseen liittyvää teollisuutta. Athens on myös oman alueensa kaupan, kulttuurin ja terveydenhuollon keskus.

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Athensissa aikavälillä 2014–2018 olivat 36 637 USD ja henkilöä kohden 22 498 USD. 31.6 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.

                                     

4. Väestö

Kaupungin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 115 452 ja vuoden 2019 arvion mukaan 126 913. Kaupungin asukkaista 62.7 % oli taustaltaan valkoisia latinot pois lukien 55.1 %, 27.7 % afroamerikkalaisia, 10.7 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 4.1 % aasialaisia. 15.3 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 9.9 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla. Latinojen määrä on kasvanut etenkin 1970-luvulta elintarviketeollisuuden siirtolaisten myötä.

                                     

5. Kulttuuri

Athensilla on oma sinfoniaorkesterinsa ja oopperaryhmä. Vuonna 1910 perustettu ja sittemmin entisöity Morton Theatre oli yksi ensimmäisistä mustassa omistuksessa ollut vaudevilleteatteri. Siellä esiintyivät jazzin kuuluisimmat nimet, kuten Louis Armstrong ja Duke Ellington. Maailmalla Athensia ovat tehneet tunnetuksi myös paikalliset yhtyeet R.E.M. ja The B-52’s. Kaupungissa järjestettäviä vuosittaisia tapahtumia ovat Athfest ja Human Rights Festival.

Twilight Criterium on yksi Yhdysvaltojen suurimmista pyöräilytapahtumista. Georgia Bulldogs football on Georgian yliopiston jalkapallojoukkue.

Athens
                                               

Athens

Athens on Ateenan englanninkielinen nimi ja useiden kaupunkien nimi Yhdysvalloissa ja Kanadassa: Athens, Texas Athens, Ohio Athens kaupunki, New York Athens, Michigan Athens, Ontario, Kanada Athens, Los Angeles, Kalifornia Athens, Pennsylvania Athens, Illinois Athens, Maine Athens, Wisconsin Athens, Tennessee Athens, Vermont Athens kylä, New York Athens, Louisiana Athensin piirikunta, Ohio Athens Township, Pennsylvania Athens, Alabama Athens, Virginia Athens, Georgia Athens, Länsi-Virginia

Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →